lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kalaa torilta

Arvioitava kala 2009

Kalamarkkinat ovat varmahko kevään merkki Valkeakoskellakin. Kylmä tuuli puhalteli kanavalta ja pyöritti loimulohen nuotiopaikan ympärille savuverhon. Kauppias remelsi kovalla äänellä ja yritti nostattaa ostohalukkuutta asiakkaissa.

Ehkä tuuli vaikutti ettei väkeä ainakaan heti aamusta paikalla järin runsaasti ollut. Kuitenkin yleisö pikkuhiljaa lisääntyi. Varsin tiivis rinki syntyi paikalle jossa esiteltiin oikeaoppista kalankäsittelyä ja fileerausta.

Kyllä se onnistuu näemmä henkilöltä joka sen oikein taitaa. Siinä ei paljon hukkaan joudu. Selkärangan ja pään kun voi oikein hyvin käyttää keittoon kalaliemeksi ja maun antajaksi.

Torialueella tutut tapailivat toisiaan ja hanuristi piti musiikista huolta. Ruokatelttoja oli tietenkin joissa muurikassa paistetut annokset tekivät kauppansa, muiden kalasäilykkeiden ohessa.

Valkeakosken kalaveikot esitteli omaa toimintaansa ja arvuutteli jälleen kalan painoa. Laatikossa se jötkötti, yhden arvion tein, saattaa sekin mennä kohdalleen. Tai sitten täysin pieleen.

Kotimaisen kalan ja kalajalosteiden markkinointi tälläisen tapahtuman yhteydessä tuntuu kyllä kiinnostusta herättävän. Kulloinenkin säätila on se epävarmuustekijä joka on vain hyväksyttävä.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ehtiny. Täytyy käydä Tampereen kalamarkkinoilla ens kuussa.

Urisevat Ukot kirjoitti...

Oikein !

Kalamarkkinoilla kannattaa käydä, oli ne missä kuussa hyvänsä. Eikä haittaa vaikka olis Tampereellakin,nääs...