maanantai 12. toukokuuta 2008

Lintutorni

VJ 2006

Kolmisen viikkoa sitten sinne kapusin viimeksi. Hiukan rapistunut se oli, edelleenkin kuitenkin toimiva, joskin huojuvin portain. Vallonjärven lintutornihan se oli.

Nyt sitten jäljellä on ruoto. Runkorakennelmat paljaina, ilman puuverhoilua. Paloihan se pahalainen, tuskin on itsestään syttynyt.

Kävin siellä tänään kahden mukanani olleen henkilön kanssa. Palanut mikä palanut.

Palaneita laudankappaleita lillui läheisessä pikku lätäkössä. Portaat olivat suljetut ja käyttökieltokyltti oli asetettu paikalleen.

Olisihan se hyvä olla olemassa. Sille johtavaa kulkureittiä pitäisi hiukan myöskin kohentaa. Pieni silta reitin varrella on myös romahtamispisteessä.

Kesä tulossa, olisikohan kaupungilla irroittaa muutama työllistettävä asiantilan korjaamiseen.

No, paljonhan sitä olisi korjattavaa ja kohennettavaa. Tosin "vandaalien" jälkien paikkaaminen on melkoisen turhauttavaa puuhaa.

Ei kommentteja: