keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Terrakottasotureita Tampereella.

Voihan terrakotta !

Hurjien soturien terrakottapatsaat (Poltettua savea) valtasivat naapurikaupunki Tampereen. Vuonna 1974 Yang- niminen maanviljelijä kaiveli kuivuuden piinaamassa maassa itselleen kaivoa. Tämä tapahtui Kiinan itäisessä Shaanxin maakunnassa.Yllättäen  lapio kopsahti saviseen patsaan päähän. Siitä sitten syntyi tutkimusprojekti joka jatkuu edelleenkin. Maasta kaivettiin esiin yli 8000 terrakottasotilasta. Mukana löytyi pronssisia aseita ja muuta ainutlaatuista tavaraa. 

Pronssiaseita on löytynyt jo 10 000 kappaletta ja tutkimukset edelleen jatkuvat.

Soturipatsaat oli kaivettu maahan tarkkoihin sotilasmuodostelmiin ja ne olivat ikäänkuin valmiita käymään taisteluihin. Erikoiseksi asian tekee se että patsaat olivat kaikki erittäin yksilöllisiä ja eivät siis kopioita toisistaan. Patsaat oli valmisteltu ns. makkaratekniikalla ja poltettu luolissa.

Tampereen Vapriikin näyttely keräsi avautuessaan kahdessa viikossa 10 000 katsojaa ja se jatkuu edelleen tämänvuoden joulukuulle.

Kuvat: Veikko Järvinen ( Luvan kuvaamiseen saa kun ei käytä salamaa)







Noin 400 kiloa painava hevospatsas 2200 vuoden takaa.


Vaikka Tampereella olevat esineet on varsin minimaalinen otos tuosta löydöstä, pistää se hiljentymään. Ei turhaan tätä löytöä ole mainittu viimevuosisadan merkittävimmäksi arkeologiseksi löydöksi. Sillä on selvä paikka Unescon maailmanperintöluettelossa.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hansapäivät Pärnussa 28 - 30.6 2013

Kesä hehkeimmillään. Pärnun kaupunki kihisee ihmisistä. Hansapäivät ja Pärnucup yhtä aikaa. Pikkupoikia jalkapallovetimissä ja täynnä kisatunnelmaa. Hansamarkkinoilla hiilikrillien käryä ja seppien takotöitä. Kauppiaita vanhanajan vetimissä ja tietenkin musiikkiesityksiä. Ilmaisesityksiä pitkin kanavan laitaa puistikossa. Se on sitä. Kesää !


Kanaalinvarsi muuttui markkinakyläksi.


Seppiä paikalla useampiakin.


Wäinämöinen myhäilee sivustalla.


 Varpunen vaanii herkkupalaa


 Muistathaa siekii, - Koht myö päästään estraadil


Kyllä täällä rähjääntyy, nyt on aamupesu paikallaan.

 ********
Mitenkä sitten vertaisisi Hansapäiviä esimerkiksi Valkeakosken markkinoihin. Hansamarkkinat keskittyy enemmän käsityötaitoon, vanhoihin perinteisiin ja runsaaseen esiintyjätarjontaan. Elävää musiikkia, perinne ja kansallispukuja yhdistettynä. Toki olutta teltoista ja ruoka-annoksia. 

Valkeakoski kun saisi markkinoihinsa enemmän musiikkia ja vaikkapa paikallishistoriaan liittyviä ja puettuja ihmisiä. Tehtaalaisia, mylläreitä ja keikaroivia herroja. Kauppaa toki pitää käydä ja ruokaa saada tilaisuuksissa. Tärkein osuus onnistumisella on kuitenkin sää. Se taas on aina sattumankauppaa ja onnesta kiinni. 

 Shaslikkivartaan kypsyttäminen vaatii oikeata asennetta ja tarkkuutta. Yrittäjää kesätapahtumissa on monenlaista. Aina tuotteelle kuitenkin tuntuu ostaja löytyvän. Ainakin joku ja joskus. 


Sitten taasen tanssataan. Viron vahvuus  kulttuuriperinnössä, on tietenkin laulu ja tanssi.