sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kun Venäjällä paukahti


 Kuvan lähde: Internet

Lehdet ja uutistoimistot ovat kertoneet melkoisesta jysäyksestä Venäjän ilmatilassa. Jopa 30 kertaa Hiroshiman pommin kokoinen jysäys. Se kuului siellä ja näkyi monissa tallentuneissa videoissa. Ihmisiä loukkaantui toista tuhatta, pääasiassa rikkoutuneista lasinsirpaleista.

Räjähdys tapahtui noin 30 kilometrin korkeudessa ja paineisku siitä levisi alueelle jossa rakennuksia vaurioitui ja autojen varashälyttimet pärähtivät soimaan. Mötikkä on ollut viimeisten arvioiden mukaan halkaisijaltaan jopa 17 metriä. Iso murikka jostain kaukaa valovuosien takaa.

Luonto näyttää silloin tällöin voimaansa ja ihminen tuntee oman pienuutensa. Kun liki samoilla päivämäärillä meni maan ohi isompikin murikka jonka kokoa on mittailtu 45 - 50 metriseksi. Sen kokoisen murikan iskeytyminen maan ilmakehään jonkun tiheästi asutun seudun yllä olisi voinut olla vahinkojenkin suhteen megaluokkaa. Onneksi meni ohi ja jatkaa kylmässä pimeääs avaruudessa omaa kulkuaan. Jos joskus palaa tänne menee siinä aikaa jo vuosikymmenet.


Jos luonnonilmiöt ihmistä kiinnostavat voi poiketa vaikka http://www.ursa.fi/

Ei kommentteja: