Heinäkuun loppu toi kesän.

Kesä on ollut kostea. Sadetta on riittänyt ja saattanut aiheuttaa viljelyksille haittaa. Mitä pienempi palsta, sitä pienempi haitta.


Heinäkuu kallistui lopuilleen helteisessä säässä. Tumman yötaivaan halkaisivat salamoiden leimaukset ja sitä seurannut jyrinä. Nukkuvaa se ei paljoakaan haitannut. Viisisataa kilometriä takana ja kotosalla puolenyön jälkeen. Karjalassa  maistui kesä, ei pelkästään piiraissa ja metsämansikoissa. Koko luonto oli kesäisen hehkuva. Ei pelkästään sitä vihreätä peltomaisemaa jossa ainoa väriläikkä ovat ne valkoiset pallukat muoviin käärittynä. No, toki niistä joku osaa tilataidettakin rakentaa.

Puuro miehen tiellä pitää, vai oliko se sittenkin leipä. Jokatapauksessa kummastakaan eineestä ei ole haittaa kulkijan ravintovalikoimassa. Kesäpuuroon kuuluu tietysti suomalaiset luonnonmarjat. Se kai on yksi kesän parhaita anteja. Kyllä niitä vielä löytyy, ei kaikki katoa ammattirohmuhen ämpäreihin.

 Suomalaisen luonnon vakiokulkija aikojen alusta asti on kyy. Onhan niitä tavattu kulkiessa. Yhtäkään en ole vielä tappanut. Karkuun se menee ellei joudu loukkuun tai päälle astutuksi. Jos vahinko käy ja kyy iskee on parasta kuitenkin hakeutua lääkärin puheille. Allergisellelle se saattaa olla hyvinkin vakava juttu. Varmuus siis matoisten käsittelyissä parasta. Ei niitä kuitenkaan kannata hysteerisesti pelätä. Tämä kaveri oli melkein musta, suon asukas. Sahakuviokaan ei näkynyt vaikka metrin päästä katselin.

Kesän helteinen ilma hautoo ukkosta. Näkymä otettu Ilomantsin (Pogostan) vesitornista. Hiljainen ja rauhaisa on Karjalan maisema. 

Ei rajanpinta aivan eloton ole. Valvonta toimii päivästä päivään ja tunti tunnilta. Ilomantsin Möhköstäkin on matkaa rajalle vain pari kilometriä. Rajamiesten auto veneineen on jälleen liikkeellä.

Heinävaaran kylässä on tehty tilataidetta noista valkoisista palleroista joita heinäpeltojen reunoilla näkyy. Talvella se toimii kyläkaupan edessä lumiukkona ja kun kesä tulee. Varustetaan teos haravalla ja puetaan mekko päälle. Toimii !