Keskellä Piippukylää, liki piippujen juurella löytyy kuvassa oleva esimerkki sienen ja hedelmäpuun yhteiselosta. Yritin salaa kuvata sitä "Ukkojen" luontokuvakisaa varten. Ei onnistunut salailu.
Hiukan kaihoten katselin kun muutama tuttu ukko konttaili koristeomenapuun alla kamerat tanassa. Joku kävi jopa käsin tunnustelemassa sienen jalkaa tunnistaakseen kumpi on kyseessä. Ukonsieni vai akansieni - siinä siis pohtimista. Akansieneksi se lopulta tunnistettiin, taisi olla äänestystulos.
Vahinko vain että menetin hyvän "valtin" luontokisassa.
Jurmuttihan se vähän, - siispä täytyi kaivaa piirrustusvehkeet esiin. Viiteen vuoteen en ole niihin koskenut. Saattoipa se olla virhe nytkin. No olkoon !
Tervasaaren kärjessä oli aikoinaan runsaasti mustesientä. Niitä jopa innokkaimmat sieni-ihmiset sieltä keräsivät ja söivätkin. Saattaa olla että vanha meesakenttä oli ko. sienilajille hyvä kasvualusta.
1 kommentti:
Tämä on ollut erinomainen sienivuosi ja satokausi jatkunee vielä pitkään. Ei muuta kuin metsään keräämään antimia.t
Lähetä kommentti