maanantai 1. elokuuta 2011

Paikallisbussilla Rakvereen

Rakveren kirkko

Härkäpatsas ja linnoitusraunio.

Puistikko kirkon lähellä.

Kirkon saarnatuoli.


Raitiovaunu kolkuttelee Viruaukiolta bussiasemalle noin kymmenen minuuttia. Linjaksi voi valita joko 2 tai 4. Kumpikin vie linja-autoaseman sivuitse. Pysäkki on Keskturgin jälkeen seuraava eli Bussijaam. Ei voi olla helpompaa. Kymmenen nipussa ostettu raitiovaunulippu maksaa 80 centtiä. Se on tietysti leimattava lähellä ovensuuta olevassa vanhanaikaisessa, usein mekaanisessa leimauslaitteessa.

Bussiasemalla vain kesäisen helteiseen asemahalliin ja luukulle lipunostoon. Useimmin asiointi onnistuu suomeksi, muutama eestinsana tueksi tai sitten vain "lontoonmurretta" peliin mukaan. Venäjänkielikin kelpaa. Jos olet yli 60 vuotias niin lipunhinta putoaa puoleen. Sitä pitää vain osata pyytää.

Mitäpä sitä pyytämättä saisi ?

Mielestäni bussimatka ilmastoidussa bussissa sadankilometrin päähän 3.1 €urolla on hintatasoltaan varsin kohtuullinen. Nauttikaa siis edullisista hinnoista naapurissa, kaikki kuitenkin hiljalleen nousee. Tallinnan hintataso on siitä jo selvä esimerkki. Vielä siis on hiukan pelivaraa eläkeläisen kukkarolle.

Rakvereen vie hyvä tie. Tallinnan lähiökerrostalojen jälkeen aukeaa maaseutu peltoineen. Perillä pikkukaupunkiin voi tutustua käymällä torilla, keskikaupungin kahviloissa ja kaupoissa. Uusi SPA on rakennettu (kylpylä) - pihassa näkyy myös suomalaisissa rekisterikilvissä olevia autoja.

Aqva Hotel & Spa on toukokuussa 2008 avattu kylpylä. Se sijaitsee keskeisellä paikalla kirkon ja linnoituksen välittömässä läheisyydessä.

Helteisen päivän ratoksi voi kiivetä kauniin kirkon ohi ylös linnoitusraunioille ja sen lähellä olevalle Härkäpatsaalle. Patsaan jalustaa kiertää suomalaisten tukijoiden pitkä nimilaattarivi.Pienenä vihjeenä että kukkulalle ei kannata yrittää oikaista lyhintä polkua.Vastassa on verkkoaita ja kiukkuinen koiran haukunta.

Oikea reitti löytyy ja portaita kapuaminenkin on kaiteesta kiinnipitäen helpompaa. Rauhallisesti vain, ei eläkeläisen pidä esittää liian rehvakasta etenemistyyliä.

Helle uuvuttaa, siksi on muistettava juoda nestettä tarpeeksi. Viinasta ei liene apua,- päinvastoin. Paluumatkalla bussi jouduttiin ajamaan hetkeksi tiepuoleen jonkun virolaisen nestevajauksen vuoksi. Kuljettajan kätköistä löytyi kuitenkin litran vesipullo ja tilanne päättyi onnellisesti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin kirkko on komia, taitaa olla myöskin härän pallit. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa kuvakulma härkäkuvassa olla tarkkaan harkittu... :D

Urisevat Ukot kirjoitti...

Kuvakulma on aina harkittava. Joskus on oikea joskus väärä. Nyt se kyllä tyydytti kuvaajaa, - varmaan härkääkin.