Kuva-albumista 3

Vartiomies kaitseliiton toimistolla 1991. ( Foto: VJ )

Panssariesteitä Toompealla 1991 ( Foto: VJ )

Vuosi 1991. Virossa kuhisee, vallankahvasta ote vaihtuu. Kuitenkin aika on herkkää ja pelko takaiskuista hiertää ihmisten mielissä. Toompean mäki on ollut aina vallankeskittymä, sen symbooli.

Meneekö kaikki hyvin, rauhallisesti ?

Pikk Hermannin lipputankoon on vedetty sinimustavalge lippu. Ihmiset kulkevat katuja ja vilkaisevat aika ajoin tornin huippua.

Tuon ajan herkkyydestä käy esimerkiksi se, että laivalta poistuessamme maihin joudumme jättämään omat passimme ja tilalle lykättiin kovakantinen, punainen ja kuvaton passi.

Kannessa luki isoin kirjaimin CCCP. Takaisin palatessa ne luovutettiin pois ja tilalle saimme omat turvalliset sinikantiset.

Liki 20 vuotta on kulunut. Neuvostoliitto on hajonnut ja tilalle on syntynyt uusi Venäjä. Virossa edelleen kuitenkin hiertää. Kuinka kauan kestää tuo tilanne ennenkuin kansa saa hoidettua oman kipukohtansa.

Miehitysajan traumat eivät tule tyhjästä. Suosittelen käymään miehitysajan museossa Tallinnassa, lähellä Vapaudenaukiota.

Mitä sitä suomalainen voi sanoa kun osa virolaisista ei tunnusta mitään mehitystä olleenkaan. Kuvitelmaako on nuo kyyditykset kauas itään? Sekä kaikki muu joka melkein tukahdutti tuon kansan oman kulttuurin.

Pronssisoturimellakat ovat tuoreessa muistissa ja viimeksi viikon alussa Helsingissä oli pienimuotoinen mielenosoitus - Pelko muurin takana seminaaria kohtaan. Harvalukuinen Nasi nuorten joukko esitti oman laimean protestinsa.

Tilaisuus oli kuitenkin varsin hyvä mainostilaisuus Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittamalle kirjalle Kaiken takana oli pelko.

Taloustilanne vaikeutuu myös Virossa. Lisääkö se tulevaisuudessa ristiriitaisuuksia Viron venäläisen väestön ja Viron virolaisten välillä.

Myöskin matkustus Viroon vaikuttaisi olevan hiipumassa.Elämme kaikki edelleenkin jonkinlaisen murroksen keskellä. Mielenkiintoista aikaa kaikkiaan kuitenkin.