Sääksmäki - Viidenumero 31.12.2008
Nyt on ollut sitten mukavaa pikkupakkasta. Järvien jäät vahvistuvat oikein kunnolla, sillä lumi ei ole jääkannen päällä eristeenä. Nauttikaa siis ihmiset ! Tammikuun eka päivänä mittasin jäätä, viisimetriä rannasta, vahvuus oli 7 senttiä. Eilen jo 17 senttiä.
Toki kalamiehillä on polte ollut jo pitkään. Hassuimmat ovat jo temmeltäneet ympäri metsälampia. Itse menin vasta jäälle eilen, sille 17 senttiselle. Potkukelkalla oli hieno kulkea kun sai hyvin potkittua kuuran karhentamasta jään pinnasta.
Ahveniakin tuli, että voi mainita. Pääasia oli kuitenkin se että vaikuttaa lupaavalta talvikalastuksen suhteen. Kolme porukkaa oli ainakin näköpiirissä Mallasselän puolella verkkoja jään alle virittelemässä.
Kun pakkaset vielä jatkuvat muutaman päivän on se sinetti kaiken päälle, sitten jo uskaltavat arimmatkin. Toki on aina muistettava varovaisuus keskitalvellakin liikuttaessa karikoiden ja virtapaikkojen seudussa.
Muutaman matikkakoukun kun velä saan laskettua vesiin, on mahdollista pysytellä keiton syrjässä kiinni koko talvi. Vaikka matikka on julmetun ruma kala, syömäkalana se on sitten minusta ainakin suurta herkkua. No ... eihän siitäkään kaikki pidä, uskovat että se peltipurkissa oleva "Tuna" on makiampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti