sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Jäälläkulkijan aikaa
Tammikuu toi sitten jäihinkin vahvuutta niin että hiukan painavampikin uskaltaa siellä vaeltaa pulkka perässään vetäen. Tosin aivan viimepäivinä ovat suojat vieneet jo lumia jäänpinnasta ja se merkitsee että on jälleen otettava liukuesteet käyttöön.
Erinomaiseksi on todettu edullinen muoviahkio. Siinä kulkee kevyesti vetäen kalavehkeet ja kamerarareppu. Mukaan voi ottaa myöskin klapuja tulentekoa varten. Hyvin kulkee.
Aamu-usva nousee pelloilta.
Kun sitten alkutalven aurinkokin näyttäytyy on kaikki kohdillaan.
Kalavedet ovat varsin lähellä. Himolajinharrastajat ajelevat aamun tunteina meren rannalle ja saavat sitten oletettavasti isompaa kalaa. Oletettavasti, ei kuitenkaan aina.
Suurempaa ahventa on käyty myös hakemassa Sakylän Pyhäjärven maisemista. Järvi on oikullinen , antaa kun tahtoo, joskus runsaastikkin.
Muutaman vuoden takainen kuva Mallasselän railon kupeesta.
Omista kotivesistä. Mallasvesi ja Vanaja saa kyllä tavallinen harrastaja sen verran mitä viitti nyppiä ja hyödyntää. Pääasia on kuitenkin liikkuminen ulkona ja raitis ilma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)