torstai 7. heinäkuuta 2016

Pärnu ja kesä


Suomalaiset ovat Viron " uudelleensyntymisen" jälkeen tottuneet reissaamaan yli Suomenlahden Viron kylpylöihin. Pärnu joka tunnetaan kesäpääkaupunkina, lienee Tallinnan ohessa kesäkaudellakin suosikkilistojen kärjessä.

Paljon on Viro muuttunut neuvostoajasta. Kehitys on ollut merkittävää. Itse olen sen nähnyt 1970-luvun loppupuolelta asti, jolloinka lahden ylitin ensikerran.


 1970 - luvun loppua. Koppalakkinen miliisi pasteerailee vielä uuden Viruhotellin kulmilla. Maisema on muuttunut. Miliisin kohdalla kiemurteli usein pitkä jono. Kulmalla sijainneeseen putiikkiin oli tullut erä Vana Tallin likööriä.


 Pärnun nykyrantaa ja vanha torni.


Hansamarkkinoiden hevosvossikoita 2016

Hansamarkkinat ovat suosittu tapahtuma Pärnussa. Ohjelmaa on eri paikoissa lehtevissä puistoissa. Kanavanranta kuhisee elämää kolme päivää. Joka kaipaa metrilakua voi olla vaikeuksissa. Ruokaa ja olutta kullä riittää. Pääpaino on käsitöillä ja paikallisilla tuotteilla,

Surmanpaikka

Onnettomuus joka ei olisi saanut tapahtua. 2011 putosi nuori parikymppinen nainen kannettomaan kaivoon joka sijaitsi kylpylä Terviksen takana lähellä rantaa. Nyt se on asiallisesti valettu umpeen ja kannella on kynttilälyhty ja kukkia.

Onnettomuuksia sattuu, niin Virossa kuin Suomessakin. Kun vanhoja rakennuksia jää tyhjilleen ja niiden purku viivästyy, se useinkin aiheuttaa vaaratilanteita. Asiat unohtuvat hoitamatta ja varmistamatta. Aika kuluu ja nurmettuminen ja kasvisto peittää alleen ansoja, joihinka havahdutaan sitten kun mitään ei ole tehtävissä.

Vuosien kuluessa on myöskin paikalliset persoonat käyneet tutuiksi. Kumarassa kulkeva mies jolla säkki olkapäällä on tavanomainen näky. Kiertelee kyselemässä kolikoita ja keräilee säkkiinsä tyhjiä pulloja. Ei se itsensä elättäminen ole nykyisinkään jokaiselle virossa helppoa. Aika kulkee ja mies hiljalleen harmaantuu.


 Kalastuksella on vielä oma osuutensa Pärnun kokonaiskuvassa. Aamulla aina jokunen kalastusvene lipuu pitkin Pärnujoen uomaa.

Ranta-alueen puusto on kallellaan. Tuulten aiheuttama paine aiheuttanee sen että vuosikymmenten aikana kasvu on vinottaista. Se tuntuu ainakin luonnolliselta selitykseltä.