lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lontoon kevätkierros - Osa 2


Iskuryhmän majoitus oli Camdenin kaupunginosassa lähellä St. Pancrasin asemaa. Hotelli oli vaatimaton, mutta meille riittävä. Vieressä pieni puisto jonka portit avattiin aamulla klo seitsemän. Hotelli oli niitä pieniä joita mahtuu useita samaan rakennukseen vierekkäin. Kapeat narisevat portaat ja tietysti yksinkertaiset ikkunat. Hintataso oli kohdallaan. Maksoimme neljästä yöstä samanverran kuin yksi yö olisi ollut asemassa kiinni olevassa ns. hiukan paremmassa hotellissa. Hotellin aamupala oli se takuuvarma. Ei yllätyksiä, peribrittiläistä pekonia ja munaa. Tietenkin papukastiketta, paahtoleipää ja hilloa. Karmeeta kahvia ja maistuvampaa teetä. Kansainvälisyyttä lisäsi keittiöhenkilöstö Liettuasta. Iloista ja naureskelevaa joukkoa.

Järjettömästi kaahaavia moottoripyöriä ja henkensä uhalla liikennekaaoksen keskellä polkevia pyöräilijöitä. Hälyytysajoneuvojen meteli. Milloin poliisi, ambulanssi tai paloauto. Mikä sitten on jalankulkijoille tarkoitettu kielloksi oleva punainen valo. Kummasti ne britit sitä uhmasivat, joskus väistöt olivat nopeita kuin härkätaistelussa. Karmeata katsottavaa. Valkeakosken liikenne on tosi kurinalaista siihen verrattuna.


Parlamenttitalo ja sen tunnus Big Ben


Kaikenlaista esittävää taidetta näkyi siellä missä turistijoukot kulkivat.


 Jyhkeä vartija esti Towerin linnaan menon väärästä aukosta.


Leijonat vartioivat Towerin sillan lähellä. Taiteilijan käsialaa.


Thamesissa ui tutunnäköisiä vesilintuja.


Turisteilla riitti ihmeteltävää myöskin vanhoissa puiston puissa.


Takuuvarma maamerkki Buckinghamin palatsin edessä.


Näitä killistelijöitä riittää joka maan kolkkaan.


Viimevuonna valmistunut uusi maamerkki Lontooseen. Kaupungin korkein rakennus. The Shard on itseasiassa Euroopan korkein rakennus 310 metrin korkeudellaan.


 Lokit kiertävät saalista etsien.


Sotalaivaa vartioivat merimetsot. 


Kalan nieleminen on joskus vaikeaa, varsinkin silloin kun se menee kurkkuun poikittain.


Sciense museosta löytyy miehille mielenkiintoista. Ei kannata ohittaa olankohautuksella.


British museumin mystinen kristallikallo. Pisti hetken miettimään, miten se on saatu valmistettua ?

Camdenin rauhallista hotellialuetta. Vain alle 10 min kävelymatka rautatieasemalle. Puiston portit lukittiin yön ajaksi.

Lontoon kevätkierros - Osa 1


 St. Pancras otti matkaajat vastaan. Juna Catwikista kesti 50 minuuttia ja se aloitti viiden päivän Lontoon valloituksen. Gatvikkiin alastulo oli hiuken heittelehtivä sillä Eurooppaa riepotteli talvimyrsky. Keski-Euroopassa oli jopa kenttiä suljettuina.


 Parlamenttisillalla oli liikenneratsia ja poliiseja oli runsaasti. Nopeusmittauksen lisäksi näytti kyseessä olevan myös renkaiden kunnon tarkastus.


 Atsteekkitaidetta British museumissa.


 Lontoon punaiset bussit kiinnostivat. Nopein kulkupeli on kuitenkin The Tube eli metro. Päivän jos liikkuu niin kannattaa ostaa päiväkortti. Edullisempi kuin kaksi erikseen ostettua yksittäismatkaa.


 Näitähän turistit aina kuvaavat. Palatsin vartiomiehiä turkishatuissaan.


 Kylmä tuuli puhalteli sillalla. Silti skotin säkkipilli soi ohikulkijoiden viihteeksi.


London Eye maailmanpyörään oli pitkät jonot. Tyydyimme vain taputtelemaan härvelin tukirakenteita.


 Asiaan tietysti kuului Guinnessit kulman irkkupubissa. Numero silmälasien vierassä osoittaa että ruokaakin on tilattu. Tulkoon tarkennuksena vielä että pienin olutlasi kuului kuvaajalle. Vain puoli pinttiä, no , se ei ole oikein mitään.


Kävellen kuljettiin Tower Bridgen ylitse City - hallille jonne tutustuimme myös. Sisäänpääsyä edelsi turvatarkastus kuten lentokentillä.


Buckinghamin palatsin porttia koristaa komia vaakuna.


 Palatsin pihalla olevat poliisit naureskelivat tottuneesti turistien kameroiden räpseelle.


Imperiumin rauhaa valvoi kaiken aikaa yllä pyörivät sotilashelikopterit.