Pietarin (Leningradin) muisto 1980 luvulta.
Matkamuistot ovat siitä mukavia että jokaisella niistä on tarina. Ne tuovat muistojen kätköistä esiin takavuosien tapahtumia ja tunnelmaa. 1980-luvulla olin paljon rohkeampi ja seikkailunhalu eli vielä kukoistustaan.
Silloinen Leningrad, itämaa ja neuvostokaupunki veti useamminkin puoleensa, paperisota oli kankeaa ja valvonta toimi. Edullinen hintataso ja mustanpörssin rahanvaihto, se, jota turistit harrastivat, oli varsin yleistä.
Votka, kaviaari ja balalaikat olivat tavallista tuontitavaraa. Muuta ostettavaa ei järin ollut.
Siellä kirjakaupassa kuljeskelin ja katselin myös myynnissä olevia aqvarellimaalauksia. Jotenkin jäi sitten mieleen ylläoleva maalaus ja palasin jo poislähdettyäni sen ostamaan mukaani. Jokin siinä rauhoitti.
Kehystin sen itse kotiin tultuani ja yli 25 vuotta se on saanut paikallaan olla. Ehkä sen kuuluukin olla juuri siinä, missä se nyt on. Se on tuon venäläisen aqvarellin kohtalo. Siinä on jotain kestävämpää kuin muissa matkamuistoissa. Uskon että tuossa työssä on mukana pala venäläistä sielua.
Votkat on juotu ja balalaikka on hajottuaan palanut nuotiossa savuna taivaalle. Silloinen kulkuväline on sekin palannut jo kotimaahansa Venäjälle viime vuosituhannella. Ainoa auto jonka olen niin helposti saanut myydyksi. Kotoa hakivat, hinnan maksoivat ovella käteen markoissa ja sitten vain paperit keittiön pöydän vieressä.
Do svidaniya vaan,- Lada 1600 SL alumiinivantein ja suomalaisin verhoiluin.
Kiihtelysvaaran viljamakasiinilta esineitä.
