maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tuhkaa ja tulikiveä


Kuva Wikipedia (Mayon vulcano)
(ei liity nyt tapahtuvaan )


Islannissa tapahtuva tulivuorenpurkaus on saanut koko Euroopan lentoliikenteen jumiin. Ihmisiä on lentokentillä ja turistikohteissa odottamassa pääsyä kotiin. Monelle matkalaiselle tilanne tuli yllätyksenä ja hämmentävänä.

Jotkut työporukat ovat ostaneet jopa kimppa-auton saadakseen paluunsa hiljalleen sujumaan.

Kun luonto jyrähtää,- on ihmisen yleensä turhaa protestoida, sillä ei vaikutuksia ole. Voimat ovat niin mahtavat että ne yleensä palauttavat ihmiset maanpinnalle. Tässä tapauksessa aivan sanan varsinaisessa merkityksessäkin.

Tiedän ainakin muutaman valkeakoskelaisen jotka odottavat Pariisissa ilmatilan avutumista. Sekään ei vielä riitä, sillä sumien purkaminen kestää hetken aikaa. Siellä nyt on hyvää aikaa tutustua Pariisin kulttuuri- ja kahvilaelämään. Oma ohje on. Ottakaa nyt kaikki ilo irti noista lisäpäivistä.

Matkatoimistot yrittävät myöskin järjestellä maakuljetuksia kohden armasta isänmaata. Eläkeläisillä ei kai muutama lisäpäivä lomalla merkitse mitään, työtätekeville se on toinen juttu.

Nopeasti heräsi myös keskustelu siitä oliko lentosulku ylireagointia. Omasta mielestäni ei ollut. Turvallisuus ja ihmisuhrien välttäminen menee kaiken muun edelle. Menee yli jopa työelämän tarpeiden.

Toisena on pumpsahtanut pintaan kysymys: Kuka korvaa, kuka maksaa? Tietenkin se ihmisiä kiinnostaa. Raha kelpaa aina kaikille. Kysyä vain voi, mahtaako lentoyhtiö tai matkatoimisto luonnonvoimille mitään?

Yllättävä luonnonilmiö saattaa aiheuttaa vielä pitkään pohdintaa korvausvelvollisuudesta. Niin se nytkin tulee olemaan.

Näyttäisi siltä että Suomen ilmatilaankin tulisi muutaman koneen läpi päästävä aukko ja tilanne joidenkin kotimaahan palaavien puolesta selviää. Tampere ja Turku avaavat kenttänsä muutamaksi tunniksi, Jyväskyläkin on harkinnassa.

Lentoliikenteelle tämä on melkoinen isku. Herää myös kysymys, entäpä jos tuo tulivuori innostuu sylkemään tuhkaa taivaalle kuukausikaupalla? Se tietää kesän matkailullekin melkoisia tappioita.

Maantie ja junakuljetukset nousevat jälleen uuteen arvoon. Niin, siinä olisi paikka kehitellä nopeata junaliikennettä etelän aurinkorannikoille. Se ei kyllä aivan muutamassa vuodessa onnistu.


perjantai 16. huhtikuuta 2010

Meren sijasta suolle

Torronsuota 16.4.2010

Pitkospuut Torronsuolla.

Särkisalo 15.4.2010

Piti mennä niin innolla pistämään muutama verkko pyyntiin Särkisaloon. No - Jäät tekivät esteen ja jäi se homma muille. Kuunneltiin siis uutisia ja saunottiin pari päivää. Tuhkaa on tulossa Islannista purkautuvan tulivuoren vuoksi ja Pohjois-Eurooppa on lentomotissa.

Ei auttanut kuin tehdä ajankuluksi kierros Teijon alueen vanhoilla teollisuusruukeilla ja haistella kevään etenemistä. Tomppa, myöskin Valkeakoskelta, oli käynyt ottamassa kuvia muuttoa tekevistä joutsenista ja yksi ilta meni niitä kuvia katsellessa.

Talonmies kertoi meille: "Huomena tulee oikein kalamiehiä, jotka avaavat väylän vaikka moottorisahalla." On ne jotkut hurjia, ne on ne oikeat kalamiehet !

Paluumatka kotiin kävi Someron itämaisen sodan aikaisen pienen hautausmaan kautta ja sitten hetki kävelyä Torronsuolla pitkospuita pitkin. Olihan siinäkin muutaman päivän ohjelma vaikka ei kalan perään päässytkään.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevätlumikellot

Kevätkello 2010

Lumikello Pärnussa 2008

Kevätkello 12.4.2010 Sointula.

Nyt on selvä keväänmerkki jo näkyvissä. Kevätkello kurkistaa hupenevan kinoksen keskeltä.

Merkillinen kukka, joka tuli Tallinnan Jaamatorilta muovipussissa Valkeakoskelle viime vuonna. Nyt jo puski itsensä esiin lumenjoukosta.

En tiedä kuinka yleinen tuo kukka Suomessa kaikkiaan on. Jokunen vuosi Pärnussa keväällä eräs rakentamaton tontti oli keväällä aivan valkoisenaan kyseistä kukkaa. Hyvin yleisenä niitä näkyi olevan omakotitalojen pihamailla.

No, sitten sattui Jaamatorilla vastaan huivipäinen muori ja kevätkello matkasi Suomeen. Nyt se näyttää jo pullahtavan esiin kukkapenkistä.